torstai, 23. helmikuu 2012

Broiskua

Kanasta on moneen. Miinus 30% kana ja broileri tulee valmistaa ruoaksi heti. Kypsennyksen jälkeen ruoka on kyllä käyttökelpoista vielä päiviä, kunhan säilytetään tarpeeksi kylmässä jääkaapissa.

Itse ostan broilerinkoipia tarjouspaketeissa. Marinoimattomat ovat parhaita, mutta marinoiduista voi huuhdella liian marinadit pois ennen käyttämistä. Jos mahdollista, kannattaa ostaa pari pakettia esim broilerinkoipia kerralla ja valmistaa monta eri ruokaa.

Huuhtele broilerinkoivet ja laita ne  syvään uunipannuun tai muuhun uuniastiaan nahkapuoli ylöspäin. Uuni päälle ja asteita reilusti 225.  Paistetaan niin kauan (n. puoli tuntia), että nahkat on kauniin ruskeat ja rapeat  ja tirisevät. Lasketaan uunin lämpötila 120-150 asteeseen. Jatketaan paistamista ainakin tunti, niin kauan, että lihat irtoavat luista helposti ja liha on täysin vaalea ja kypsää.

Jäähdytetään broiskut. Jäähtyneet kanat paloitellaan ja lihat jaetaan eri käyttöihin. Nahkat  kerätään yhteen kuppiin. Isot kokonaiset lihaosat kerätään yhteen kuppiin. Luista irrotellaan pienet lihanpalaset  ja kerätään yhteen kasaan. Lopuksi jää jäljelle luut, joissa on vielä hieman lihaa jäljellä. Nämä laitetaan kattilaan, lisätään vettä niin että peittyvät ja keitetään niin kauan, että kaikki lihat on irroneet ja meillä on valmis kanaliemipohja, joka siivilöidään.

keskiviikko, 2. marraskuu 2011

Sika-nautaa tarjouksesta -30%

Ostin kotimatkalla sika-nautaa tarjouksesta  -30%: 

 3,39-1,02 =  2,37 € hintaan. Lisäksi ostin mm. tummaa soijarouhetta (2,30 € 500 g, riittoisaa).

Jauhelihasta tein lihapullataikinan lisäämällä soijarouhetta, kuivaa leipää rouhittuna, kananmunan, soijakastiketta, mustapippuria. Keitettyä perunaa ei ollut, sientä en tällä kertaa lisännyt taikinaan, mikä sekin olisi sopinut makuun. Myös juustoraaste kuivasta juustonkäntystä olisi sopinut mukaan taikinaan, mutta olin laiska.  Noin neljäsosan raakajauhelihasta käytin sellaisenaan koiran ruoan maustamiseen.

Satsista tuli ateriaksi kolme isoa jauhelihapihviä sekä seitsemän pienempää, jotka säästyivät tulevaan nälkään. Kastiketta en sen kummemmin tehnyt, lorautin pannulle hieman kasvisruokakermaa kastikkeeksi.

Lisänä oli perunaa, tomaattia, kurkkua, suolakurkkua.

 

tiistai, 1. marraskuu 2011

Tänään se alkaa

Heräsin aamulla klo 4, koira rähisi jollekin puutarhassa liikkuvalle mörölle. Olin niin virkeä, että keitin kahvit. Leipä oli vähissä, meillä kun koiratkin saa aamulla leipää. Arkisin pelkkää leipää, viikonloppuisin päälle laitetaan juustoa tai maksamakkaraa.  Päätin tehdä nopeat aamusämpylät.

vettä, kuumaa kraanasta (ohje sanoo, että 42 asteista)
sokeria , herättämään hiivan käymään
suolaa pikkuisen
kuivahiivaa pussillinen (sitä on hyvä aina olla kaapissa)
jauhoja

Olen leiponut sämpylöitä koko ikäni.  Äskettäin näin telkkarissa jonkun miespuolisen  kokin (noniin tottakai) kokkiohjelman, josta jäi mieleeni se, että lämpimän nesteen, sokerin, suolan ja sokerin sekaan laitettiin ensin vähän jauhoja ja sekoitettiin  kevyesti, sitten odoteltiin hetki, jotta taikinaseos alkoi käydä eli kevyesti kuplia. Vasta sitten vasta lisättiin loput jauhot ja vaivattiin taikina loppuun. Aamutuimaan tein juuri noin, odottelin hetken, että alkutaikina alkoi kuplia. Sitten lisäsin loput jauhot ja annoin koneen vaivata taikinaa kunnolla.  

Laitoin uunin lämpenemään ja taikinakulhon  liinallapeitettynä lieden päälle. Taikina nousi ihan somasti. Pyörittelin 9 sämpylää, laitoin pellille, odotin hetken ja pyörittelin ne vielä uudelleen. Sen olen oppinut ihan omana kokemuksena, että kahteen kertaan  pyöritellyt sämpylät tulee  tasaisempia ja kauniimpia. Lopusta taikinasta tein patongin: tein pötkön, taitoin kahteen ja kiersin lievälle kierteelle.

Uuni 200 astetta. Voitelin sämpylät ja patongin kevyesti vedellä.  Kymmenisen minuuttia tai jotain.

Ja taivas: ensimmäistä kertaa pitkän sämpylä ja patonkihistoriani aikana NE TODELLA NOUSIVAT aivan toisella tavalla kuin koskaan. Patonkikin suorastaan repesi toisesta kyljestään ja näytti kuohkean sisältönsä.

Siispä: nyt muistan aina, että annan hiivataikinan alkuksi rauhassa aloittaa käymisensä lämpöisenä, sitten vasta sekaa lisää jauhoja massaa jäähdyttämään.

Eikä edes tullut kalliiks tämä aamuinen leivontasessio ja tuloksena  9 sämpylää ja yksi keskikokoinen patonki.